”Palveleville siskoille”

Oi siskot! Jokaisella ihmiselläon rinnassansa hento kukkanen,mi kainostellen uinuu keväimelläja toivoo päästä lämpöön päivyen.

Jos vapautuu se päivän suuteloihinilosta loistaa verhot, teriöt,ja heteet, emit käyvät toimimoihinja syntyy uudet kukkaseliöt,ja ihanana tuoksuu kukkasmaailmaja elo sen on täynnä riemua.

Vaan koskeneeko kukkaa kylmä hallaja peittäneekö hennon synkkä yö,sen lehdet surkastuu, kaivamallapois suvituoksun syksyn turma syö.Pois kuihtuu elämä kukkasmaailmanja mannut peittää vaippa kuoleman.

Niin siskot! Jokaisella ihmiselläon rinnassansa hento kukkanen,mi loistaa, jos saa päivää hengitellämut kuihtuu, kuolee valtaan pimeyden,ja miss’ on kukka, missä ihminenkinmi pimeäst’ el pyrkis valohon,kun kerran tarve valon kirkkaudenkinelämän kaiken ensi ehto on?

Mut’ siskot, jokaisella ihmiselläon myöskin suuri valta hallussaan.Hän kukistaa voi voiman pimeydelläja luoda valistusta maailmaan.Ken tahtoo nousta maihin aurinkoisiinmi mahti voisi häntä taltuttaa –jos yhtyy samaa tahtovaisiin toisiinja joukoin rynnistää ja ponnistaa!

Herätkää, siskot, horrosvaipan altaja nouskaa yhteistyöhön, taisteluun.Ihana päivä loistaa taivahalta jakutsuu säteilynsä huikaisuun.Herätkää, nouskaa! Nouskaa viipymättäja murtakaamme muurit sorron yön!Myös veljet lyövät teille veljen kättäJa tekevät liiton vapautuksen työn.

Oi, siskot! Meillä, meil’ on jokaisellakipinä ikitulta sisällään.Se kulta täytyy meidän kirkastella.Ja viedä aateahjon lämpimään.Se kulta takokaamme sormukseksimaapallon kaartavaksi kauttaaltaanse ihmiskullan kaari ikuiseksiajaksi veljeyden tuo maailmaan!