Kreikalle 1819

Te Kreikan maat ja Kreikan veet,miss’ Sapphon laulu hehkuun nousi,miss’ sukes uljaat ihanteet,ja Foibos kiiti, Delos sousi,te maat, miss’ aurinko on vaanja kesätaivas ennallaan!

Ei Teon huilun helkkinää,ei Kion sotaharpun kieltänyt raiu kotirannat nää;vain vierasten ne viehtää mieltä,ja kohti länttä kajahtaapois kauas »Onnen saarten» taa.

Maraton, vesiin kuvastuin,on vielä alla vuoren harmaan;oi, hetken siellä uneksuintaas vapaaks muka Kreikan armaan:Kun Persialaisten haudan näin,en luullut orjaks itseäin.

Siell’ istui luona Salamiinmaanvaltias, miss’ aaltoo raumat;hän laivat luki tuhansiin,vei kansoin taistoon sotalaumat:ne kaikki tarkastukseen tuo, –kun joutui yö, miss’ oli nuo?

Miss’ ovat nuo? Ja minne, oi,jäit, maani? Rannat, vetten pinnatnyt voittolauluja ei soi, –ei syki enää sankarrinnat!Ja itse lyyra, pyhä, sun,se vaipunut on käteen mun.

On jotain toki seutuvin,miss’ asuu orjat pontta vailla,jo hävyntunto jonkunkin, munpolttaa posket lieskan lailla,näet laulajall’ on puna vaanja kyynel kohtalolle maan!

Vain häpeäänkö jäämme niinja itkuun? – Isät vuoti verta.Maa, nosta eloon, aseisiinnuo Spartan urhot vielä kerta!Kolmestasa’asta kolme suo:Thermopylain he uuden luo!

On vainaat vait? – Ei herää ken! –Oi, ei, – soi ääni kumpuin yöstä,kuin kosken pauhu kaukainen:»Elävät, nouskaa orjantyöstä!Vain yks jos nousee, tulemme!»Mut elävät, – on vaiti he.

Ei, turhaan! – Malja tuotakoon:Sä läiky, Samosviini vainen!Rypäle verta vuotakoon,ja käynöön taistot turkkilainen.Hän tietää antaa iskujaan,me maljoin ottelemme vaan.

Pyrrhiche-tanssin tahti soi, –mut Pyrrhon falangi ei loista!Kaks muinaisleikkiä, mut oi,jäi unhoon miehekkäämpi noista!On kirjaimistos entinen, –vai orjille toi Kadmos sen?

Ei, samolaista pikariin!Se rypäle se sulon antoiAnakreonin säveliin:Tyrannin iestä hänkin kantoi,– Polykrateen, – mut käskijänties edes Helleeniksi hän!

Kas, Kersoneson vallanmiesol’ uljain vapauden pylväs.– Tyranni? – niin: Miltiades!Taas mies jos syntyis yhtä ylväs,mi despoottina lujempaankiristäis yhdyssiteet maan!

Ei, samolaista pikariin!Jäi Pargan vuorihin ja Suulinviel’ uljas heimo kätköksiin;ne muinais-doorilaisiks kuulin:Sielt’ esiin taimi nouskohon,mi Herakleidein kantaa on!

Äl’ luota Frankkein apuhun,on valtain tarjouksissa pettuus.Ei, oma olkoon miekkas sun!Pian kilpes Latiinien kettuusja Turkin hurjuus riistäis pois,vaikk’ kuinka leveä se ois.

Ei, samolaista pikariin! –Mut kun nään impein ilonvietteetja katson silmiin säihkyviin,mua verta itkettää vois mietteet,ett’ imettää vain orjaa saanuo rinnat, jotka puhkeaa.

Veet Sunionin ärjähtää: –Sen marmorpaaterolla tuollatahtoisin purkaa tunteet nääja niin, kuin joutsen, lauluun kuolla.En suostua voi orjuuteen, –ei, mereen malja viinineen!