Abel

Niin kovin punaviiriänyt vihaa sortajamme,he kauhistuu kun laulaenme sitä kohotamme.

Miks’ pelkää punaviiriänyt meidän sortajamme?He verta siinä näkevätmin riisti rinnastamme.

Ja laulumme kun kaikuaase hyytää sydäntänsä,Kain kuulee ääntä Abelinsiks’ kauhu silmissänsä.

Oi liehu, ei vaaraa, vihojensateessa jos nyt kastuu,vapisee Kainit katalatkun eteen Abel astuu.