Ihmislapsi, siemen hyvän

Pilvilinnassansa ajanemokohtalojen kultavaippaa kutoo,valkorannuks’ ilo siihen liittyypohjaväriks’ surunkyynel putoo. –

Kutoo tunnotonna, salamoitseetuskankipinöitä ajanpirta,karkkoo hymy kalmistojen helmaan,uhkaa, ulvoo murheen mustavirta.

Syntyy ihmislapsi siemenenä hyvänsyttyin kipinästä tunteenpalon,kasvain kukkasena rinnan riemunlemmen leimuna ja välkkehenä valon.

Yllä sointuu kohtalojen kannelajanemon kangaspuiden helske,rinnan rauha sumun lailla sulaatunteen turtaa mailmojen melske.

Mit’ on elo kuolevaisen, herkän,ihmislapsen horjuvaisen, hennon?– Eikö liene ajanyössä tuikkaavälähtää kuin valo tähtilennon?

Kohtalojen raskas vaippa estääpäivän nousemisen keväisellä miellä,se ei sorru, joka toivontulen suojaarinnassansa vastuksien tiellä.

Syntyy ihmislapsi siemenenä hyvänkaatukohon puoltajana, lasna valon,silloin sammuessaan sytyttäähän muiston aina palavaisen palon.