Jumalalleni

En tiedä, ken sinä lienet –?Ootko sä henki, vai ootko sä lihaa,ootko sä lempeä kuin suviaamuvai ainako iskevät silmäsi vihaa?

En tiedä, missä sun majasi ovat –?Onko ne taivaassa, maassa vai puissa,asutko virroissa, tuulissa, öissä,vai onko sun linnasi tähdissä, kuissa?

Vai onko sun kotisi ihmisen povi –siihen mä sentään enimmän luotan,siellä mä aina sun äänesi kuulenkun tuskassa lohtua, ohjetta vuotan.

Ken sinä lienet, sun valtas on suurtasen tunnustan aina kun mieltäsi mietin,sinä oot kuni yö, sinä oot kuni päiväyläpuolella oot sinä järjen ja vietin.

Ken sinä lienet, kuule mun rintani kuohu,sua palvele en minä kaavojen lailla,en armoas etsi, en anteeks mä tahdoen polvistu etees, en päätäni paina,tätä nöyryyttä on minun rintani vailla.

Jos ylväs sä oot, on mielesi jalo,et madoksi tahdo mun tallaantua,en imarruslaulua sulle mä haasta,en vihaasi pelkää, en lempeäs etsi,mutt’ yhtä mä pyydän: ymmärrä mua.

Minä en sua sanoilla palvele täällätyölläni koitan mä kaunista kantaa,jos minä rikon, niin rankaise mua,anna sä leimuta vihasi virrankostosi tulen voit syttyä antaa.

Älä valhetta vaadi, en tekopyhäks taltuminä ihmisnä synnyin ja ihmisnä kuolen,en kirkkohon kiidä, en templihin tyydyminä povessani äänesi ankaran kuulenja nään sinun silmäsi lempeän puolen.

Ken sinä lienet –? Ymmärrä mua,mulle on nimesi pyhä ja kallis,jos sinä sielussas synnytät suurtaniin sinä ymmärrät rintani riehut,ja tuntos ei tuomita syytöntä sallis.