Kärsimykselle

Kiitän sinua elämäettä mun kärsiä annoit,kiitän, että mun rintaanikylliksi murhetta kannoit.Vuodatit kirkkahat kyynelet,haavotit syömmen ja rinnan,kiitän, nyt minä ymmärränelämän arvon ja hinnan.

Kiitos, että niin mustaksitummensit taivahan multa,kiitos, että sä sytytitrintaani riehujen tulta.Että sä petit ja nöyryytitettä niin pirstoiksi piirsit,niin sinä unelma linnoistaminut elämän keskelle siirsit.

Laps’ olen surun ja syksy yöntulta on sielussa mulla,oon kylpenyt kyynele virrassavoi kevätkin kerran tulla.Tuskan mä tunnen, elämänmissä on murhetta, huolta,kerran ne tuikkivat mullekintähtöset riemujen puolta.

Kun kerran kesä on rinnassaja onneni toukoja niitän,oi kärsimys, silloin mä sinuaniin paljosta, paljosta kiitän.Sinun kauttasi kulkevi onnen tieja se onni on onnista suurin,joka nousevi omasta rinnastaja rintaan kasvavi juurin.