Onnen maa

Muistan illan elokuuntyyni oli, lauha,elon humuun, aaltoiluunsaapui lepo, rauha.Onnessamme uinuttiin,vaipuneina haaveisiin.

Lammin pinta levossaansiinti kaunehinta,ensi lemmen aaltojaannosti mulla rinta.Sydän hellää kanneltaan,syttyi hiljaan soittamaan.

Kaikki henki suloaanmyrskyä ei mailla,näkyi kaikki kauneinaansurun tulta vailla.Paloi katse yhtenään,onni syttyi elämään.

”Sano miss’ on onnen maa,kerro mulle kulta,missä riemun kukkamaa,kysyn sitä sulta.Kerro, sinne kuljetaan,onnestamme nauttimaan.”

”Tahdot tietää onnen maan,tiedänhän mä varmaan,rinnassasi löydät vaan,maasi tämän armaan.Sinne kukat kukkimaan,saa’os onnen tuoksuaan.

Luo’os sinne oras vaan,kevään kultaviljaa,vaali sitä ainiaan,hellyydellä, hiljaa.Routa nostaa hallojaan,onnen maita murtamaan.

Rinnassasi onnen maa,siellä kukat kanna,sieltä sitte maailmaankevätmieltä anna.Vaarat uhkaa yhtenäänluottamusta elämään.

Pyrkimys kun parempaantoimiamme ohjaa,löydät riemun kukkamaan,kun luot sille pohjaa.Elon maille kuljetaan,oomme lapset onnen maan.”