Raja-Karjalaiset

Tuolla kaukana Karjalassasiellä korpien povessa:Siellä kuusi on kuningas,hallitsija honka harmaa,koivu kantelon kaihottu –.Siell’ on mökki kuusen alla,mökki pieni ja matala.

Siellä istuvat mökissänsäalla mustan kurkihirrenRaja-Karjalan asukkaat:Suomen tammen tunnelapset,Suomen kaihojen katajat,Suomen puutteen puolaparvet,Suomen huolien haapaset.

Siellä istuvat ilotonnaitkein itkuvirsiänsäVäinön kantelon keralla.Valittavat vilujansa,soittelevat surujansa,itkevät idän halloja,pohjan polttopakkasia.

Ovat kuin irtokukkia,joiden nuput vieras nyppii,kaiken kaatavi kasaksi.Joiden juuret omat hallatraatelevat raukeoiksi.Veikot ei heistä välitä,siskoset ei siedä kuulla.

Ovat puutteen kammitsoimatvieraan villin voiman alle,vieraan mielivallan mereen.Kiini ompi tiedon ukset,tarjona vaan orjan oppi,kiellettynä hehku hyvään,lupa lauluun lammasparven.

Joskus veikon juhlatunnemurenia heille heittää,joskus siskon siro silmämuodin kyyneleitä kiertää.Mut ei tule tosi työtä,ojennu ei veikon käsi,eikä siskon silmä syty.

Oi te onnen orpolapset,miehet muinaiskanteleidennaiset illanitkuvirtten –.Kunpa tulisi kesä kerranveljen povea polttaisi,sytyttäisi siskon mieltä,työhön käskisi kaikkia.

Silloin nousisi Karjala,rajamaiden surun kukka. –