Unta

Muistan mä hetkistä onnea,lyhyttä kuin Lapin kesä,kaunehintani kaikesta:

Oli tanner kukkarinta,helma hellivä lehtisen;siellä uinuimme onnellisna,lailla riemun lapsosien.

Muistan katseesi kaihosan:lempeä kuin kesäilta,poskillasi riemun rusko,huomen hymy huulillasi.Aaltoeli kutris meri,orvon synkässä sylissä.

Muistan sanasi salaisen:”tulen huomena takaisin,muistele sinä minua,aina aattelen sinua –.”

– Heräsin aamulla unesta,kaiho riehui rinnassani.Uneksi onneni havaitsin,yöhyn tytön kukkaseksi.

Niinpä on orpojen elämä,syksymielten vaeltelu:unessa onnensa näkevi,havaitsevi huomenensa;siitä syttyvi surunsa,uusi onnen kaipuhunsa,riemunsa iki-ikävä.

– Niin on lempi orvon rinnan,kuin lumikukkasen kohonta,aika syksyvi sydämmen,lakastavi orvon lemmen.