Suomen kielestä

Olis lysti LyytisennikKerran ruveta runoillen.Mistähän saanen sanojaPantavaks paperin päälle?Saanenko heitä Savoista,Vaiko kutsun Kainuhusta,Maamme puolesta puhua,Kielestämme kirjoitella?

Siit’ on Suomemme surunen,Kuin on pilkkana pidetty,Alemmaksi arvattuna,Miesten peräti parista,Waikk’ on meiän mielestämmeKieli kyllä kelvollinen,Jolla saattaapi sanoaNimen kaikellen kalullen,Sekä lausua Lakia,Että Evangeliumia.Kaswoipa kapalolapsiEnnen miehenkin mitallen;Waan on Suomemme suloinenKäärittynä kätkyessä,Kyllä pienessä pu’ussa,Aiwan halwassa hameessa.Ikäwässä iltakauetSaapi harmista haleta,Waikk’ on wuosia kulunutPaljo kyllä kymmeniä:Kolkuttanut kauvan kylläJa ollut owen takana.Rakastettu Ruohtalainen,Jospa aukaset owea,Kumartelen kunnialla,Lasken lakkini alemma:Suaihte sanoja SuomenSuosiolla Seuranasi!Ehk’ on ennenkin elettyKielen entisen eduilla,Niin on maksettu mahotoin,Suuri summa suoritettuSuomen köyhästä kylästäMataloistakin majoista.Lainna-kielellä LakimmeHakenunna hartahasti,Rukoillunna RuohtalaistaRaittihin rahan sivussa,Kuin on pyyetty pykälätTutaksemme duomioista. –

Se on ihmettä ikänsäEtt’ ei tykätä tytöistä,Waikk’ on silmiltä siviä,Sekä poskilta punakka,Wielä kieleltä kiwerä,Sanoiltansa selvä seppä,Joka taitaapi takoa,Herroillenkin helkytellä.Onhan Suomikin sukua,Herroillenkin heimolainen:Saattaahan sillä sanoa,Selitellä selvän tiedon,Waikka Saksasta sanomat,Eli uskon ulkomailta:Kirkastella kiiltäwäksiSekä waltikan WenäjänEttä ruunun Ruhtinoitten:Sekä kukkua koreesti,Että laulut lauleskella.Suomi rukka on rutussa,Sananlaskunsa salassa,Joist’ on Suomemme sakia,Sanan parsista paraista.Hän on toiwonut todellaSitä sulhaista suloista,Outellut aina owessa,Jospa wietäsiin wihilleSulhasen suloisen kansa,Rinnallansa Ruohtalainen.

Lähestyyhän lapsukainenHywän isänsä etehen,Walituksella wajaasta,Muistutuksella mureista;Tässä toiwossa tulemmeLähemmäksi länsi puolta,Jossa paistaapi paremminAurinkomme ankaremmin,Joka näkyypi nutustaSuuri oppi olkapäiltä.Täällä näkyypi näköisätTaidon kynttilät kytewän,Paistavan paremmin aina,Opin koitto korkiammin.

Jos lienen paljo puhunna,Äitimme kieltä kehunna,Kuitenkin kumarran wielä,Aiwan nöyrästi nökötän,Niinkuin köyhä kerjäläinen,Joka maistaisi muruja,Palan makeita paloja,Syänmaassa synkiässä,Wieressä wihawan leiwän.Toiset tanssia tekewät,Iloitsewat ilta kauetKyllä suuressa salissa,Lihawalla laitumella;Suomen ukko ulkopuoliaSaapi wäristä wilussa,Josta hän wiimmen wäsyypiWalittaapi waiwojansa.Wielä herttanen hewoinenSaapi seista tantereella,Waljastettu walmihiksiRuohtalaiselle ruweta,Kuin on päästy pöyän päästä,Tultu tanssista takasin.

Sanoisin pari sanaani,Josma oikein osaisin:Jossa sowinto suloinenÖisi weljesten wälillä,Siinä koittaisi koreestiAina onnen aamu rusko,Sekä korkeihen kotona,Että majassa matalan.Siwiä sowinnon poski,Joka kaikki kaunistaapi,Peittelee pienet wiatkin,Riiat ratkaisee rajoilta.Rakkaus on rauhan juuri,Sill’ on enemmän ewästä.Joss’ on rakkaus rakettu,Sanan lasku saavutettu,Siin’ on siunaus sisällä,Rauha kansa kartanolla,Siin’ on walta wanhemmilla,Siinä lapsilla lakinsa.Kuin ei Adami asuisiWallihteisi wallan päälläMaalla missäkään majassa,Silloin onnesta osammeSaisimme salatun voiman,Seurata sovinnon tietäMaailmassa matkallamme.Sitten saisimme samotaSisällen onnen owistaKaikissakin kartanoissa.