Syksyn lehti

Keltalehti värjyy ruohostossa,Syksyn myrskyt sinne viskas’ sen:Talven uinaili se hangistossa,Hanget suli, se jäi nurmellen.

Kevät kaunis on nyt kaikkialla,Armahaisna loistaa aurinko,Vuokko kukkii niittykumpuralla,Hiirenkorvat puihin puhkee jo.

Notkot nuorta ruohokertaa kantaaMätäs vihoittavi vieriltään;Aalto hiljaa huuhtelevi rautaa,Päivä päilyy meren sinervään.

Kevätriemua ja riemastustaHuokuu kauttaaltansa koko maa,Lehdot kaikaa lintuin liirutusta,Käen kultarinnan kukuntaa.

Mutta ruohostossa syksyn lehtiKelmeä ja kalvas kellertää;Tuuli vienoinen kun luoksi ehti,Keltalehti hiljaa värähtää.

Miksi lehdykäinen lensit harhaanTänne kukkeimmalle kummullen?Miksi murhe riensit riemutarhaanLuokse ihanimpain ilojen? –

Syksynlehti kesken kevähyttä!Näitä nähdessäni muistelenKesän kauneuden kerkeyttä,Lyhytikäisyyttä ilojen.

Kevät on, vaan vuoroansa vuottaaSyksy synkkä; sulo surkastuu,Lehto lehtiverhon maahan puottaa,Keto vihantava kellastuu.

Oisko onneani katkeroittaaSilti huolin, vaivain vastaisten?Oisko nyt, kun aamu armas koittaa,Murehtia, iltaa muistellen?

Ei, ei, nyt kun riemu riemuimmillaanJuuri sydämessä sykkäilee,Nyt, kun kummut kaikki kukkasillaanIhan tuoreimmillaan tuoksuilee.

Nyt mä nautin hetken herttaisuutta,Kevätilojani ilakoin;Nyt en muista aikain aatkeluutta,Enkä kolkkoutta kohtalon.

Syksyn merkin kenpä oikein huomaa,Ei se tuskaa sure tulevaa,Suloutta, nykyhetken suomaaKerta katoavaa, ihastaa.