Tytön valitus (d’Aquino)

En koskaan elämässävoi suruani voittaa.On laivat lähtemässäja eron tuska koittaa.Pois meren tuolle puolenkäy kalleimpani retki.Ma kaipaukseen kuolen,mun surmaa tämä hetki.

Käy maahan hirveähänhän, jost’ ei kulje sana,ja minut hylkää tähänlevotta huokaavana.Öin päivin povessanion sota huolekkaassa.En tiedä olevanima taivaassa, en maassa.

Oi pyhä, pyhä, pyhäJumala, pyydän sulta:minulle säästä yhähän, jonka riistit multa.Oi kaikkivalta Luoja,vavisten hädässänirukoilen: ole suojasuloisen ystäväni.

Muut ristin apuun luottaa,mut harhaan vie se mua.Se mulle tuskaa tuottaa,mi ei voi helpottua.Jumalan risti miksimun tuhoani halaa?Voi mua! Kipeniksipoloinen sydän palaa.

Kuningas rauhan täydenon tehnyt muiden kanssa,vain multa, sotaa käydenhän ryöstää vallassansa.Oi kaikkivalta Luoja,vavisten hädässänirukoilen: ole suojasuloisen ystäväni.

Kun ristin otit, kulta,en totisesti tiennytma hellyytemme tulta,mi multa voiman vie nyt.En että kahlerautaois mulle lähtö purren,ja pahempi kuin hautaelämä sua surren.

On laivat satamassa,voi heti lyödä hetki.Veneessä keinuvassakäy kalleimpani retki.Oi Herra, kädelläsivie rantaan pelottomat.Ne suojaa ristiäsi,sun sankarisi omat.

Erossa kauheassama yhtä pyydän sulta:sonetin Syyriassaminulle teethän, kulta!Kas, pääse alta huolenma hetkeksikään en nyt,kun meren tuolle puolenon elämäni mennyt.