Vaikk’ kävis mistä tuulen tie

Vaikk’ kävis mistä tuulen tie,sain rakkaaks länsituulen;se saapuu luota lemmityn,tuo viestit armaan huulen.Veet välill’ on, vyö hongikonja vuoret ilmanrannan;mut aikaan työn ja uniss’ yönoon aina luona Hannan.

Sun nään, kun kukat tuoksuileeja hohtaa kasteess’ aamun;sun äänes lintuin lauluss’ soija ihastuksiin saa mun!Jos missä vaan on kielo haan,tai lilja puron-sannan,jos pesällään mä kyyhkyn nään,ne mieleeni tuo Hannan.

Ja Clyden rannall’ liiveissäänon neidoill’ lastikoita;mut vaikka vaatteet hienot on,ei Hannaani he voita.Kun kauppalaan hän saapuu vaan,on muita kaunihimpi;sen joka mies ja poika ties,vaikk’ onkin röijyss’ impi.

Et vartta nää niin viehkeää,mut hymy saa sun taikaan,ja silmät nuo ne säihkeen luo,kuin kaste aamun aikaan!Hän veikaroi, taas olla voiluo äidin mieli keidon.Mua lempii hän, – vain seikan tänvoit väittää viaks neidon.

Oi, leyhki, länsi vienoinen,kautt’ alhoin, metsänrantain;mailt’ tuoksujen sä mettistensuo tulla simaa kantain!Sa pojan luo taas tyttö tuo,luo kevätkoivun kannan!Pois huolet jäis, kun hymyäistaas sulo huulet Hannan.

Taas valat sois, ja siimeiss’ oisniin armaat meillä retket;oi, minkä hurman kohtaus tois,min kaihon eronhetket!Sa Taivainen, vain tiedät sen,kuink’ kaikki hälle annanja ainiaks ma kalleimmakssain rakkaan sulo Hannan!